Uhmaiän haasteet ja niiden ymmärtäminen

Aamupuurosta se voi alkaa. Lapsi haluaisi kaataa maidon itse – ja kun se ei ole mahdollista tai kaato menee ohi lasista, soppa on valmis. Jos kuulostaa tutulta, tervetuloa uhmaiän aikaan. Se on raskasta, mutta kuuluu asiaan. Jatka lukemista niin tiedät miksi uhma tulee, miten sen voi tunnistaa ja milloin se vihdoin helpottaa.

Mitä uhmaikä oikeastaan on?

Noin 2-vuotiaasta eteenpäin monella lapsella alkaa vaihe, jossa kaikki pitää saada tehdä itse – mutta taidot eivät vielä riitä. Tämä yhdistelmä näkyy usein kiukkuna, huutona ja rajojen koettelemisena. Toisilla lapsilla uhmaikä tulee voimakkaammin esillä, toisilla lievempänä. Uhmaikä on lapselle tärkeä vaihe, jossa hän alkaa hahmottaa itseään omana persoonanaan. Kyseessä ei ole merkki huonosta kasvatuksesta, vaan normaali osa lapsen kasvua.

Miksi uhma tulee?

Uhmaiän taustalla ovat lapsen suuret kehitysharppaukset. Lapsi haluaa päättää itse – mutta ei vielä osaa. Tunteet kuohuvat, eikä niitä pysty hallitsemaan. Hän testaa, missä rajat menevät ja kuka niitä asettaa. Tämä kaikki voi näyttää aikuisen silmään raivokohtauksilta, mutta lapselle se on tapa harjoitella itsenäisyyttä. Se ei ole pahuutta tai tahallista uhmaa. Se on lapsen tapa opetella, kuka hän on ja miten tässä maailmassa toimitaan.

Uhmakas käytös

Uhmakas käytös voi tulla esiin monella tapaa, ja se vaihtelee päivästä toiseen. Toisinaan lapsi vaatii tehdä kaiken itse – ihan kaiken – ja pienikin ohjaus saa aikaan suuttumuksen. Välillä kiukku räjähtää, kun jogurtti ei ole oikeassa kupissa tai housut eivät mene jalkaan juuri sillä tavalla kuin lapsi haluaa. Tunnekuohut saattavat tulla yllättäen, keskellä leikkiä tai kun pitäisi lähteä kauppaan. Vanhempana voi tuntua siltä, että mitään ei voi ennakoida, eikä mikään auta – ei lempeys, ei selitys, ei tiukkuus. Se on turhauttavaa, ja silti tavallista.

Entä jos uhma ei tunnu normaalilta?

Joskus oma tunne sanoo, että kyse ei ehkä ole enää tavallisesta uhmaiästä. Raivokohtauksia voi olla päivittäin ja ne kestävät pitkään, eikä lapsi tunnu pääsevän niistä irti millään. Jos lapsi satuttaa itseään tai muita, tai jos arki tuntuu jatkuvasti kaoottiselta ja vanhemmalle tulee tunne, ettei enää jaksa, on hyvä pysähtyä. Tällöin uhma ei ole vain kasvuvaihe vaan mahdollisesti merkki siitä, että tarvitaan tukea. Neuvola, päiväkodin henkilökunta tai perheneuvola voivat kaikki auttaa tilanteen selkeyttämisessä. Avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan viisautta.

Milloin uhma helpottaa?

Monilla uhma alkaa hellittää noin 4–5 vuoden iässä. Tunnesäätely paranee, kieli kehittyy, ja lapsi alkaa ymmärtää sääntöjä. Joskus uusi aalto tulee kouluiässä, esimerkiksi 6–7-vuotiaana, kun maailma taas muuttuu vaativammaksi. Mutta yleensä se rankin vaihe on jo takana päin. Uhmaikä ei siis katoa päivässä, mutta helpottaa ajan myötä. Yhtäkkiä huomaat, että edellisestä raivarista on viikko. Se ei ehkä tunnu isolta edistysaskeleelta, mutta todellisuudessa kyseessä on iso harppaus.

Pahimmillaan uhma vie mehut

Pahimmillaan sitä tekee mieli mennä itsekin nurkkaan huutamaan. Arki voi olla yhtä neuvottelua, ja välillä tuntuu, ettei mikään toimi. Unet jäävät lyhyiksi, syömiset kesken ja pinna kireäksi. Silloin voi olla vaikea nähdä, että lapsi ei tee tätä tahallaan. Lapsella on tunne, joka vie mukanaan, eikä hän vielä osaa käsitellä sitä. Se ei tarkoita, että vanhempi olisi epäonnistunut.

Lopuksi

Lapsen uhmaikä ei ole helppo vaihe, mutta se on ohimenevä. Se kertoo, että lapsi kasvaa, kehittyy ja hakee omaa paikkaansa maailmassa. Se voi olla äänekästä, sotkuista ja uuvuttavaa – mutta samalla se rakentaa pohjaa lapsen itsetunnolle ja tunnesäätelylle.

Jos uhma alkaa tuntua liialta, ei tarvitse jäädä yksin. Apua saa, ja sen hakeminen on rohkeutta. Jokainen vanhempi käy tämän läpi omalla tavallaan – ja jokainen selviää siitä, vaikka se tuntuisi mahdottomalta.